Käsiploki

Viime viikon aikana ainakin Suomen suurimmassa sanomalehdessä on käyty keskusteluja eineksistä. (Ovatkohan he lukeneet minun plokiani?) Yksi kokki sanoi, ettei pidä totuttaa lapsia einesruokien makuun. Minusta einesruoat ovat mauttomia, mutta toisten mielestä taas kyllästettyjä mausteilla. Jos tutkii tuoteselostetta tarkemmin, niin kyse ei suinkaan ole mausteista, vaan aromivahventeista, koostumuksen parantajista, säilöntäaineista, luontaisenkaltaisista aromeista… Ja sitten on tietysti nämä valkosipuliin ja sipuliin tympääntyneet (ymmärrän heitä kyllä), jotka inhoavat eineksiä juuri näiden kahden valmistusaineen osalta. Minusta suurin ongelma runsaan suolapitoisuuden lisäksi eineksissä on siis pitkä tuoteseloste, joka ei takaa maistuvuutta, maukkautta, eikä ravintoarvoa. Jos lapsi tottuu tähän suolaisuuteen ja mauttomuuteen, hän ei enää ymmärrä mitä tarkoittaa pippurit, yrtit, marjat ja hedelmät, kukat (sahrami, vanilja) sekä puunkuori (kaneli!). Nämä viime mainitut ovat elämämme sulostuttajia: tekevät arjen juhlaksi, nostavat mielen mudasta, tuovat aurngonpaisteen ja elämään ilon!

Professoritason ihmiset ovat HS:ssa kommentoineet, että einekset ovat varsin käypää ruokaa lisukkeilla höystettynä. Pakkohan niiden on näin sanoa, kun teollisuus heidänkin tutkimusrahoituksensa maksaa. (No ei ehkä ihan suoraan, mutta ymmärtänette pointin.) Jos siis saadaan korjattua tutkimusrahoitus puolueettomaksi, voidaan olettaa myös toisenlaisia tuloksia. Kuinkahan moni itseään arvostava elintarvike- tai ravitsemusasioihin perehtynyt professori oikeasti ostaa eineksiä (tai tarjoaa niitä vierailleen lisukkeilla höystettynä)? Lisäksi eräs professori sanoi, että “valmisruuat ovat ravintoarvoltaan täysin kotiruuan veroisia”. Jos “meidän äiti tekee teidän äitien ruuat”, niin pakostihan ravintoarvot ovat samat! Mutta jos minä teen itse meidän perheen ruuat, niin minun tekemäni kotiruoka on taatusti ravintorikkaampaa. (Ravintopitoisuuteen vaikuttaa raaka-aineiden lisäksi kypsennystavat ja -ajat. Einesruuat ovat usein läpikypsiä, ettei vaan jää pöpöjä…)

Joskus einekset puolustavat paikkaansa. Kun ihminen on sairas, eikä voi tai jaksa laittaa mitään ruokaa, helpointa on ehkä lämmittää eineslaatikkoa ja syödä edes se. Saa sitten jonkin verran voimia toipumiseen. Sairaana ei yleensä edes ole ruokahalua tai ei maista mitään, jolloin mikä tahansa ruuaksi kutsuttava mössö ajaa tehtävänsä. Onko siis suuri osa suomalaisistakin jatkuvasti sairaana, kun mössöllä näyttää olevan ostajia?

Mainitussa lehdessä oli myös kysely, maistuuko einesruoka. 62% sanoi, että EI maistu! Ihmiset todella ostavat sitä, mitä kaupasta sattuu saamaan. Monestikaan kyse ei ole siitä, mitä he haluavat ostaa. Itse haluaisin maustamattomia lihatuotteita sekä monia luonnonvaraisia kalalajeja tuoreena. En myöskään välitä maustesekoituksista, vaan haluan sekoittaa ne itse. Kaipaan myös lehtikaalia: sitä en ole neljän vuoden aikana löytänyt kaupasta kuin kerran. Tahdon ruisleivän olevan ruista ja vehnäleivän vehnää. Sekaleipä on sitten sekoitus erilaisia jauhoja ja muita valmistusaineita. Omenoistakin riittää kaksi lajiketta, kunhan ne ovat tuoreita. Myös muiden (tuonti)hedelmien paljous (ja huonolaatuisuus) ihmetyttää, mutta marjoja ei ole kotimaisena saatavilla välttämättä ollenkaan! Lisäksi tahdon ostaa kahvini ja teeni mahdollisimman vähän jalostettuina. Haluan tietää kahvista kasvupaikan, papulajikkeen ja paahtoasteen. Haluan myös kotimaisia juureksia ja vihanneksia, mutta en kasvihuonekurkkuja ja -tomaatteja. Sesonki tarkoittaa sitä, että ruoka vaihtelee vuodenajan mukaan. Kaikkea ei pidä olla saatavilla ympärivuoden: voi tulla kyllästyminen. Syökäämme siis sesonkivihanneksia!

Kotimaisten tavaroiden puutteen olen ratkaissut sillä, että viljelen itse kesäisin mahdollisimman monipuolisesti eri lajeja. Kesällä ja syksyllä kerään myös itse marjani ja sieneni matsästä pois kuljeksimasta. En aio olla riippuvainen teollisuuden tarjoamasta “ravinnosta”, mutta liikuntarajoitteisten vuoksi toivon kauppojen parantavan tuotevalikoimaansa panostamalla tuoreuteen, laatuun ja ravintoarvoon. Halpuus ja helppous jääkööt kauppojen valikoimiin kaljakorin muodossa: niistä kun ei vielä päästä eroon. No taas vähän karrikoidusti sanottu. Pakasteet ja säilykkeet ovat myös helppoja ruuanlaittajalle, mutta halpuus on taas kyseenalaista. Lisäksi pakattu kaukoruoka on aina ongelmallista pakkaamattomaan lähiruokaan verrattuna.

Jos joku väittää, että terveellisesti syöminen on niin kallista, niin hän ei todellakaan ymmärrä mitä kallis ja halpa tarkoittaa! Tässä pari (kärjistettyä) esimerkkiä:

• Einesruokaa ja e-koodeja –> mieliteko–> karkin, pullan tai alkoholin ostamista–> lihomista –> tuki- ja liikuntaelinten sairauksia, verenpainetta, sydänongelmia –> sairaalareissu –> lääkitys –> ennenaikainen kuolema
• ketju voi edetä eineksistä myös näin –> ihon ja hiusten huono kunto –> kalliiden hoitotuotteiden ostaminen (jos yrittää parantaa tilannetta) –> masennus ja itseinho, kun mikään ei auta –> lääkärireissu –> mielialalääkkeiden osto –> lääkeriippuvuus
• Puhtaista raaka-aineista tehty ruoka –> kylläinen ja energinen olo –> halu lähteä liikkumaan –> parempi kunto –> halu tehdä uudelleen ruokaa itselleen ja perheelleen –> innostus uusiin ja vanhoihinkin asioihin –> iloisempi mieli –> onnellisempi olo –> pidempi elämä

Voi hyvin päätellä, että kaksi ensimmäistä ketjua ovat tolkuttoman kalliita vaihtoehtoja rahallisesti mitattuna. Ongelmana taitaa nyky-yhteiskunnassa kaikilla aloilla olla se, että ei ajatella pitkäaikaisia seurauksia. Omaan hyvään oloon ja terveyteen panostamista ei nähdä tärkeänä, koska “kyllä sosiaaliturva sitten pitää huolta, jos kremppaa tulee”. No pitäisi se nyt jo vihdoin tajuta, ettei sosiaaliturva niin tee! Kunnilla ei ole rahaa palkata lisää hoitajia ja lääkäreitä, ja vanhuksia makuutetaan sängyissään vaipoissa ja lääketokkurassa. Kuntaa tai yhteiskuntaa ei kiinnosta ihmisten elämänlaatu tai onnellisuus. Kunta pitää väestömääräänsä yllä pitämällä hengissä sairaita ja vanhoja. Kunnat kun tuppaavat saamaan valtionavustuksia väkimääränsä perusteella…

No toinen juttu myös. Valmisruokaa ei kertakaikkiaan voi ostaa, jos kärsii allergioista tai niinkin tavallisesta ongelmasta kuin laktoosi-intoleranssi. Muuten saa “kaupanpäälle” vatsakipuja ja allergiakohtauksen. Ei sekään tule halvaksi… Joululaatikkoajan lähestyessä kaupoissa ei ole tarjolla laktoositonta lanttulaatikkoa, eikä varmaan porkkanalaatikkoakaan. Yhdellä valmistajalla on tuubissa myytävä maidoton ja laktoositon lanttulaatikko, mutta tuotetta ei saa kuin jostain Akaan seudulta. Näin ollen tällaisen sopivan valmislaatikon metsästäminen tulisi minulle HYVIN kalliiksi: matkakuluja, soittelua kauppoihin, ehkä yöpyminen ulkopaikkakunnalla… Ostan siis lanttuja ja teen laatikon itse. Saatan myös ostaa lanttusosetta pakasteesta, koska joskus pakastetuotteet saattavat päihittää hinnassaan tuoreet. Ja lanttulaatikossa vitamiinit joka tapauksessa katoavat keittelyn ja paistelun seurauksena, joten ei voi oikein vedota tuoreiden juuresten parempaan ravintoarvoon. Toki ekologisempaa on taas käyttää lantun kuorta pakkauskääreenä kuin muovia. Joo, ja pakastelu on tarpeetonta, koska lanttu säilyy ihan sellaisenaankin (kellarissa). Ja lähilantut vasta rules!

Tämä lista on ihan sula mahdottomuus, mutta olen joskus miettinyt mitä kaikkea sitä on tehnyt käsillään ja onko niistä tuntenut ylpeyttä vai haluaisiko ne mieluummin unohtaa. Koska olen aloittanut käsillä tekemisen jo 1980-luvulla, niin lista on monimuotoinen, joskaan ei kuitenkaan älyttömän pitkä. En nimittäin ole ammattilainen enkä edes himokäsityöihminen.

1980-luku (ala-aste):

pannulappu, hiiri, villasukat, salsahame, caprihousut, hihaton toppi, barbienuken vaatteita, tyyny

1990-luku (yläaste ja lukio):

neulepaita, nuken vaatteita, tytön juhlamekko, kansallispuku, mattoja, villahuopa, poppanoita, penaaleja, reppu poppanasta, kellohameita, mekkoja, kietaisuhameita, minihameita, toppeja, lapaset, virkattuja liinoja, jakku, suoria housuja, neuletakki, t-paitoja, tanssiaispuku, viitta, laiskanryijyjä, kirjontaa

2000-luku (yliopisto ja työelämä):

lankojen värjäystä, reunapitsejä, kesäneulepaita, housuja, paitoja, toppeja, hameita, korjausompelua (paljon!), villasukat, sormikkaat, tossuja, verhoja, pyyhkeitä, college-housut ja -paita, fleeceliivi, villakangastakki (kesken), äitiysvaatteita, vauvanvaatteita, villavaippahousuja, nikkarointia yhdessä miehen kanssa (mm. käsienpesuallas puusta, kissan raapimispuu, terassilaudat, taloprojekti), kasvimaan hoito ja metsätyöt

Mielenkiintoisimpia ovat olleet 90-luvun työt, koska niissä on ollut selkeä uutuudenviehätys ja täsmällinen aikataulu (kouluprojekteja). Haastavimpia ovat nykyiset työt, kun kaikki mitä tekee, tulee todella tarpeeseen. Laatuvaatimuksetkin tuppaavat kasvamaan koko ajan… Ja edullisuuskaan ei ole pahitteeksi rakentavalle perheelle, johon odotetaan vauvaa. Enää ei ole varaa ostaa kansallispukukangasta varastoon ompelua odottamaan!

Pari-kolme (ehkä neljäkin) vuotta sitten aloittamani pitsi saattaa vihdoin valmistua, sillä se pääsee koristamaan vauvan pussilakanaa. Hukkasin tosin virkkuukoukkuni muutossa syyskuussa ja homma on ollut jäissä. Saattaa olla, että olen palauttanut koukun äidilleni, koska ostin vahingossa uuden 1,25-numeroisen koukun toista lankaa varten. No kyseistä lankaa varten koukku on liian pieni, joten ehkäpä nyt jatkan keskeneräistä työtäni tällä koukulla. Harmi vaan, kun en muista oliko kadottamani koukku varmasti 1,25. Ja kuten sanottu, inhoan purkamista eli en ole vielä kokeillut tuleeko koukulla samannäköistä.

Pitsiä virkkaan pitsikirjasta (lisään nimen myöhemmin, jos muistan sen) otetulla mallilla nro 6. Helppo malli, vain ketjusilmukoita ja pylväitä. Lankana ohut puuvillainen Mölnlycken Virkgarn nro 8(20) ja suositeltu koukku on siis 1,25. Lanka on ostettu jo markka-aikaan ja se on maksanut 42,80. Minusta aika kallista, tosin tuleehan tosta pitsiä jo muutama metri.

Kuvassa on pitsin alla lila lakanakangas, johon pitsi todennäköisesti päätyy. Pussilakanan koko vauvalle on noin 85×120cm, joten pitsiä pitää virkata 85 cm. Aluslakana ja tyynyliina tulee samasta kankaasta, mutta niihin en virkkaa mitään, ettei tule poskeen pitsikuviota. Tyynyliinan kulmaan ehkä voisin kirjoa koneella jotain söpöstelyä…

Varmaan tosi epätrendikästä virkata jotain pitsejä, mutta entä sitten? Ei minullakaan ole pitsiliina pöydällä, paitsi ehkä kesällä, kun tulee juhannusfiilis. Mutta jos joku väittää pitsiä rumaksi, niin pitää myös varmaan lumihiutaleita, pilvenhattaroita ja enkelinkiharoita ihan yökättävinä juttuina. Kyse ei siis taida olla siitä ettei pidä pitsiä kauniina, vaan pitsin imagosta. “Rauman pitsiviikot” kuulostaa loputtoman pitkiltä (ja jokavuotisilta eli perinteisiltä) virolaisten torimummojen kokoontumiskahveilta. “Isoäidin liina” tuo väistämättä mieleen pitsisen valkean liinan. Ja kuka nuori/nuorekas nyt haluaisi tulla leimatuksi mummoksi! Voiko modernia tyyliä suosiva edes sietää sanaa “perinteinen”?

Siksi tarvitsemme pitsivallankumouksen. Muuten taito jää unholaan ja sitten itketään, kun ei osata mitään…

Virkkaus ja nypläys rules!

Monet ovat varmaan huomanneet saman kuin minä eli lehtien (aikakaus- ja sanomalehdet, kauppojen asiakaslehdet, viikkomainokset) ruokaohjeissa käytetään nykyään raaka-aineiden sijasta esiprosessoituja tuotteita, puolieineksiä tai jopa eineksiä ihan tolkuttomia määriä. Esimerkiksi porkkanalaatikon valmistukseen pitäisi käyttää porkkanasosetta tai lasagnen tekoon maitokastikejauhetta, valmista purkitettua bolognesekastiketta ja valmista pussitettua juustoraastetta. Miten nämä muka helpottavat kokin työtä?? Kokinhan pitäisi ensin kipaista kauppaan hakemaan näitä valmiita juttuja, vaikka useimmilla kaapissa/kellarissa on porkkanoita, tomaattimurskaa/tomaatteja, vanhahkoja juustonkikkareita, mausteita iso läjä. Eikä maitokastikeeseen tarvita aina maitoa: sen voi tehdä ihan vedestä, venhäjauhoista, margariinista/voista ja sitten lisätä sitä juustoa vähän reippaammin, jos pelkää kalsiuminpuutetta. Myönnän, että kaupat yrittävät myydä tuotteitaan noiden ruokaohjeiden avulla, mutta samalla lukijalle syntyy kyllä täysin vääristynyt käsitys ruoanlaitosta ja etenkin terveellisestä ruuasta.

Kaiken huippu tuntuu olevan näin joulun lähestyessä tämä outo trendi: “Etkö jaksa laittaa joulua alusta asti? Vinkki: osta kaupasta valmislaatikoita, kaavi sisältö kulhoon, sekoita joukkoon kermaa ja lisää vähän mausteita, kaada posliinivuokaan ja laita hetkeksi uuniin. Saat kotitekoisen näköistä vähällä vaivalla!” Siis mitä? Miksi pitäisi olla kotitekoisen näköistä, jos kuitenkin syödään samalla kaikki lisäaineet ja vielä lisäksi kovaa maitorasvaa kerman muodossa?? Ei joulunakaan se määrä ole tärkeintä, vaan ruuan terveellisyys ja ihmisten hyvä olo. Jouluna jos koska pitäisi kunnioittaa puhdasta ruokaa ja käyttää sen tekemiseen aikaa ja rakkautta. Ajan voi ottaa vaikkapa leipätyöstä: eivät ne asiat ole yhtään tärkeämpiä ennen joulua kuin sen jälkeenkään. Aikaa myös säästyy suunnittelulla. Pelkkä kiireen hokeminen aiheuttaa kiirettä, joten kannattaa aloittaa uusi hokema: ei minulla ole kiire, eikä tarvitsekaan olla. (Työnantajalle voi vaikka sanoa, ettei kaipaa lisää kiirettä, jos töitä tuputetaan. Sehän on ihan totta!)

Sama einesbuumi on laitoskeittiöissä. Sen sijaan, että jauhelihapihvit ja perunasose sisältäisivät jauhelihaa, vehnäjauhoja, kananmunia, vettä, mustapippuria, suolaa, basilikaa, timjamia: perunaa, vettä, margariinia/voita, maitoa, ne sisältävätkin yhteensä noin 30 eri ainetta joukossa mm. soijaproteiinivalmiste, sianliha, kamara, sakeuttamisaine, natriumglutamaatti, guarkumi, kaliumsitraatti, yrttisekoitus (sis. ainakin 3 e-koodia), kuivattu perunahiutale, maitoproteiini, herajauhe, ja pitkä lista muita e-juttuja. Tämä jälkimmäinen lista ei kuulosta yhtään syötäväksi kelpaavalta eikä ainakaan herkulliselta. Ja miksi ihmeessä laitosruuassa on edes yhtään e:tä, kun ruoan ei ole tarkoitus säilyä ruokailijan lautasella kahta viikkoa? Laitosruokahan syödään samana päivänä, kun taas kotiruokaa voidaan säilyttää tähteinä kolmekin päivää.

Kun pitää kotonaan peruselintarvikkeita ja mausteita, ruuan itse tekeminen ei ole vaikeaa, vaan pikemminkin hauskaa ja erittäin palkitsevaa. Kaupasta voi sitten ostaa tuoretuotteet (lihan, vihannekset, maitotuotteet) ja pääsee kauppareissuiltakin nopeasti kotiin. Eikä taatusti tule kyllästäneeksi itseään säilöntäaineilla. Haudassakin maatuu sitten nopeammin, eikä rasita matomaailman ekologiaa.

Kaipaan siis lehtiin aitojen ruokien oikeita ohjeita. Toki minulla on kasa keittokirjoja, joita käytänkin ahkerasti, mutta kaikki eivät omista ainuttakaan perusruoanvalmistuskirjaa. Mitä jos nyt ihan oikeasti taisteltaisiin liikalihavuutta ja elintasosairauksia vastaan ja lopetettaisiin huonon ruuan mainostaminen. Mikä kauppaketju uskaltaa olla ensimmäinen ja saa kaiken kunnian?

Joskus sitä tuntee itsensä aika huonoksi ompelijaksi… Huomasin vasta tänään, että olin leikannut resorin väärin päin. Nyt housujen yläosa siis joustaa pystysuunnassa huomattavasti enemmän kuin sivusuunnassa :-p Saa nähdä miten kauan nyt sitten mahdun housuihini! Lappuhaalarit taitavat kutsua…

Toinen ongelma on ollut vetoketjun ompelu. Minun koneessani ei kerta kaikkiaan ole sopivaa paininjalkaa piilovetoketjun ompelua ajatellen ja käytinkin varmaan kolmea eri jalkaa. Hermostuttavaa. Täytyy ehkä satsata varsinaiseen piilovetoketjujalkaan, jos se vähän helpottaisi urakkaa. Muutenkin olisi tosi kätevää, jos neulan paikkaa saisi muutettua. Nyt se vaan nököttää siinä keskiasennossa, paitsi yhdessä joustavassa ompeleessa, jossa se pomppaa automaattisesti vasempaan reunaan. Vähänkö haluan uuden koneen!

Eilen kävin ostamassa E-kankaasta housukankaan, collegea, resoria ja napinläpikuminauhaa entisiin ja tuleviin housuihin. Kaupassa on muuten uusi systeemi: myyjä naputtelee koneelle tai hakee viivakoodin avulla kankaalle tiedot ja sitten kone tulostaa lapulle metrimäärän, hinnan ja pesuohjeet (+erikoisohjeet) sekä vielä kassaa varten viivakoodin. Siis onko vähän huippua! Ennen myyjät kirjoittelivat lapulle hintoja ja mahdollisia erikoisia ohjeita, mutta nyt homma sujuu todella nopeasti. Vähänkö haluaisin nyt töihin kangaskauppaan (No en kyllä oikeesti voi, kun olen allerginen akryylille ja sitä pölyä siellä riittää.)

Sain siis erittäin hyvää palvelua ja vieläkin se lämmittää mieltä. Päinvastaisiakin kokemuksia on, mutta jos nyt on jotain tehty ko. kaupan koulutuksessa eri tavalla, niin se ainakin on toiminut. Kiitos vaan myyjälle!

College on nyt pesukoneessa kutistumassa ja värikin pitäisi kiinnittyä siinä samalla. Housukangasta en ajatellut kutistaa, koska siinä ei ole villan lisäksi mitään kutistuvaa. Lisäksi se oli kallista: 27,90 e/metri, joten ei pitäisi edes kutistua. (Yhteensä maksoin palasta noin 61 euroa.) No voi kalliskin kangas kutistua, mutta en ainakaan ennen ole housukankaideni huomannut kutistuvan. Mulla on suuret odotukset housujen suhteen ja ihastuin kankaan laadukkuuteen, joten niistä tulee ehkä mun lempparihousut äitiyskaudeksi. Kangasta on jonkin verran ylimääräistä ja se on leveämpää kuin ohjeessa eli elättelen toiveita josko saisin siitä kahdet housut. Ainakin siitä tulee housujen lisäksi  esim. liivi tai lyhyt puolihame. En vaan osaa pitää kapeita hameita, kun en itse ole kovin kapea, mutta yritän mitata tarkasti. Rahansäästö lämmittää nimittäin aina mieltä!

Voiko olla edes mahdollista, että mun ruskea bambuneule etenee näin hitaasti? Valokuvaa ottaessani huomasin, että joudun purkamaan ainakin neljä kerrosta, koska olen tehnyt kavennuksen ns. väärinpäin. Tämä taitaa kertoa vain siitä, että en ole kovin rutinoitunut neuloja. En ainakaan neuletakkien tekijänä ole kummoinenkaan! Mä uskon, että musta tulee isona ihan hyvä mummo, joka kutoo sukkia ja lapasia, mutta miksi tämä isojen töiden teko on aina niin takkuista??

Minulle tulee huono-olo huonosta ruuasta. Valmislihapullat ovat pahimpia: voisin kaasutella itseni taivaalle hyvinkin suuriin korkeuksiin syötyäni jotain niin ihanaa “ruokaa” kuin “äitien tekemää ruokaa”. Vatsan turpoaminen sattuu ja jatkuvat hajuhaitat ovat kamalat. Miten joku lapsiperhe (siis enemmän kuin 2 hlö per talous) voi syödä eineksiä? Pystyykö talossa vielä olemaan? Täytyykö jokaisella olla varapeitto, kun varsinainen peitto lentää yöllä pois? Voiko vessaan mennä toisen jälkeen pyörtymättä? Onko otsonissa reikä teidän perheen talon kohdalla?

En myöskään saa valmisruuasta kaikkia tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita pystyäkseni toimintakunnossa ja ajattelukykyisenä. Vähintäänkin valmisruokaa pitäisi aina höystää tuoreella salaatilla ja juureksilla joka aterialla, mutta eihän se enää olekaan sitten nopeaa ruuanlaittoa, jolla eineksiä puolustellaan! Omatekoinen raaka-aineista tehty ruoka sisältää jo itsessään enemmän kasviksia ja vähemmän rasvaa ja suolaa, jolloin lisukesalaatti ei edes ole tarpeellinen joka aterialla. Olen tämän testannut ihan käytännössä ja toimii. Valmisruuan syöminen vetää ihan veteläksi ja tekee laiskaksi! Millään toisella ruualla ei myöskään pysty kompensoimaan valmisruokien pahoja aineita. Usein kalorimääräkin nousee kohtuuttomaksi, jos yrittää ranskalaisten ja nakkien rasvamäärää ja kuitupuutetta sekä vitamiini- ja hivenainepuutetta kompensoida syömällä kasan erilaisia juureksia, salaatteja, täysjyväleipää ja hyvälaatuista proteiinia. Parempi siis jättää syömättä ranskalaiset ja nakit ja syödä ensin nuo kompensoivat ruuat ja testata sitten onko vielä nälkä.

Vielä yksi pointti valmisruokaa vastaan. Kun siitä ei kerran saa kaikkia tarvittavia aineita elämiseen, niin mieliteot alkavat kiusata. Tekee mieli karkkia, suklaata, pullaa, alkoholia jne. Kun syö sopivan määrän hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvoja ja pitää huolen vitamiinipitoisten tuoretuotteiden syömisestä, niin mieliteot karisevat yhdessä kilojen kanssa! Iho ja hiukset voivat myös paremmin, kun välttää epäruokaa.