Tarkoitus on neuloa kumpikin lahje pyöröneuleena sukkapuikoilla. Haaran kohdalla jaan silmukat kahtia ja neulon sivut erikseen, ehkä. Neulon vain resorin 1o, 1n ja sitten loput sileällä. Jälkikäteen ajatellen kokonaan joustinneuleiset pöksyt olisivat olleet kätevämmät. Mutta kyllähän niitä lankoja kaapissa ja kaupassa piisaa! Ja nämä voivat olla myös collegehousujen korvaajat sisäleikeissä.

Violetti hahtuvalanka oli niin herkullisen näköistä, että se hyppäsi nettiostoskoriini. Siitä sitten vanhalla hyvällä ohjeella yritin väsätä L-kokoisia pöksyjä. Taisi tulla loppujen lopuksi XL, mutta toimivat silti ihan hyvänä kosteussulkuna. Istuvuus vaan on vähän kehno ulkonäön puolesta.

Pahoittelut huonosta kuvanlaadusta, mutta ehkä saan jossain vaiheessa vielä otettua paremman.

Suuren käsityölehden kaava (ehkä vuodelta 2005) ei ollut kovin istuva. Tein sillä S- ja M-kokoisia sisävaippoja, joissa oli tasku imujen pujotusta varten. (Kuorena siis villahahtuvahousut tai PUL-kuori.) Vaipan koot oli merkitty kilojen mukaan, mutta meillä ei ainakaan mahtunut enää ylärajan kohdalla. Housuosa on ehkä vähän lyhyt ja tarralipareet myös. Istuvuus lonkan päällä oli myös huono: jotenkin haittasi lapsen liikkumista. Toki jos imua laittaisi hyvin vähän, vaippa voisi mahtua paremmin, mutta olisiko se silloin enää vaippa? Yritin tietysti M-kokoon tehdä muutoksia, mutta ei paljon parantunut. Seuraavat vaipat teinkin ystäväni kaavalla sekä uudemmalla SK-lehdessä julkaistulla kaavalla, joka olikin jo tosi hyvä.

Tässä ekoja vaippoja valmiina:

S-koko, SK 1/2005?. Päällikankaana trikoo, sisällä kuivaliinaneulos, välissä flanellia. Imut froteeta. Muutostarpeet: housuosa korkeammaksi, tarralipareet pidemmäksi, lonkka korkeammaksi.

Tässä ihan pienet vaipat, koko nb-s. Vasemmalla flanellivaippa ja oikealla pul-vaippa. Molemmat täyttövaippoja. Kaava ystävältä.

Tässä m-kokoiset vaipat. Vihreä pul-vaippa ehkä menee kauemminkin (tämä vaippa oli aiemmissa posteissa paloina.) Oikealla trikoopäällysteinen nepillinen vaippa.

Tässä vielä itsetehty pul-kuori. Reunanauha ei oikein sovi väriin, mutta se oli tarjouksessa. Saumat eivät myöskään ole yhtä pitävät kuin tehdasvalmisteisissa, mutta käyttökelpoinen lyhyellä vaihtovälillä.

Mitä kakkuihin tulee, niin en ole tiukkapipo lisäaineiden suhteen. Kakkuja syödään harvoin ja myrkytykset jäävät vähäisiksi. Sitä paitsi ylensyönti tappaa varmasti tehokkaammin. EU:n aikana väriaineissa atsoväritkin on sallittu, joten sillä kemikaalikoktaililla mennään, minkä lainsäädäntö mahdollistaa. Mitään myrkkyjä en sentään kakkuihini laita ja amerikan ihmetys gumpaste saa jäädä kokeilematta. Marsipaani, sokeritaikina,voikreemi, hillot, marjat, hedelmät ja tietenkin suklaa kuuluu kakuntekijän kalustoon täällä meillä. (Vaahtokarkkitaikina oli niin tahmeaa, etten siitä enää kyllä viitsi mitään tehdä.)

Tyttömme ristiäisiin tuli tehtyä vaaleanpunavalkoinen marsipaanikakku. Sisällä oli mm. valkosuklaamoussea. Tein sitä yöllä, koska rakensimme talon kiireellä muutettavaan kuntoon ja muutimme edellisinä päivinä. Oli makeaa, mutta aivan täydellistä pienen prinsessan ensimmäiseen juhlaan. Kuva tulee myöhemmin.

Yksivuotiskakku oli melko kiireessä tehty: marsipaania olin ostanut liian vähän, joten tuli vain kansi tehtyä siitä. Reunat kermaa. Täytettä en enää muista (ehkä päärynää ja kermaa), mutta pohja oli kaakaoinen.

Toinen kakku myöhäisemmille vieraille. Testissä kukkamuotit ja reunaleikkuri. Sisällä ainakin päärynää.

Tämä syksynä harjoittelinkin sitten traktorikakkuja, kun sain tilauksen semmoisesta. Tällä kokemuksella voin sanoa, että fantasiakakut eivät kyllä ole minun juttuni: tykkään enemmän kakkumaisista kakuista kuin vaikkapa konemaisista kakuista. Siis ennen kaikkea syötävää ja näyttävää; ei näyttävää ja hädin tuskin syötävää. Mutta ohessa treenikakkuja ja sitten se varsinainen.

Tämä on tällainen flat-versio, jossa haettiin ajatusta “miten traktori ja kakku muka voi sopia yhteen”. Huomaa, että olen tyttölapsen äiti… Kaapista löytyi noita värejä, joten niillä mentiin, massikkahenkeen.

Toisessa versiossa harjoiteltiin kolmiulotteisuutta ja värien sekoittelua. Jouduin etsimään traktorikuvia, koska en minä maalaistalon tyttö nyt voi tietää miltä traktori näyttää, koska ei ole koskaan kiinnostanut! Osaan kyllä piirtää lehmän, kissan ja poron, mutta niistä löytyykin jotain söpöyttä. Traktori ei meinannut mahtua pohjakakun päälle, siksi se on vähän takakenossa. Muutenkin mallista tulee mieleen joku neuvostokone, mutta kyllä se hyvin palveli omana 31-vuotiskakkunani. Sisällä oli liian makeaa mansikkakreemiä.

Varsinaiseen kakkuun tuli täytteeksi diplomaattikreemi ja kotimaisia pakastevadelmia. Traktoriosaan ei olisi kannattanut valita marjoja ollenkaan, koska käsittely oli hieman vaikeaa. Pohjataikinaksi valitsin sienikakun pelkistä vehnäjauhoista, koska sitä pystyy leikkaamaan paremmin kuin sokerikakkua. Kostutuksena laimennettu appelsiinimehu. Jos olisi tullut aikuisille tämä kakku, se olisi saanut myös Cointreau-likööriä, joka leikkaa makeutta tehokkaasti. Marsipaanin alle tuli sokeri-voikreemi. Pohjakakku valmistui ihan hujauksessa traktoriosaan verrattuna: ajankäytönsuhde ehkä 1/8 (siis puoli tuntia ja neljä tuntia). Sain maistaakin kakkua: maku oli parempi kuin harjoituskakussa. En vieläkään ole tyytyväinen itse traktorin malliin, mutta ei kakku voikaan olla sekä näköinen että edelleen kakku (siis syötävä, mielellään herkullinen suussasulava unelma). Lumihiutaleet tein etukäteen pikeerillä leivinpaperille, mutta helpommin olisi onnistunut suoraan kakun päälle. Irtokoristeet ovat niin kovin särkyviä. Kuva tulee piakkoin.

Toki yritän kompensoida kehnoja lounaita hyvillä välipaloilla (pähkinöitä, hedelmiä, teetä, ruisleipää) ja paremmalla päivällisruoalla, mutta ei ole helppoa hakea väsynyttä lasta tarhasta ja ruveta sitten ruuanlaittoon. Eineksiin emme silti ole useasti sortuneet, vaikka helppouden takia on tehnyt mieli. Pinaattiletut ja karjalanpiirakat eksyy kauppakärryyn helposti, mutta siltikin itsetehdyt pinaattilätyt ovat niin paljon maukkaampia ja oikeasti aika nopeita. Paistaja voi syödä vaikka hellan ääressä, mutta sitten pöytäkasvatus jää taas heikommalle. Mutta jostain on tingittävä. (Pääsääntöisesti meillä syödään yhdessä ruokapöydässä kolmen tunnin välein.)

Nykyään jo maistan ruuasta, onko siinä keinotekoisia aromivahventeita. Ruoka maistuu jotenkin tympeältä, vaikka ensireaktio voisikin olla “nam, maukasta!” Voi johtua myös siitä, että yleensä ruokailun alkaessa ihmisellä on nälkä ja mikä vain maistuu hyvälle. Muutaman suupalan jälkeen aromivahvennekiintiö täyttyy ja loppu lautasellinen on pakkopullaa, ainakin minulle. Monen ruokalajin pitopöydässä on oikeastaan ihan kurjaa käydä syömässä, kun kaikki maistuu samalle: kala maistuu… natriumglutamaatilta, paistiliha maistuu… natriumglutamaatilta, salaatti ja sen kastike maistuu… natriumglutamaatilta! Täytyy tietysti syödä hitaasti, jotta maistaa ja aivotkin reagoivat ruoan energiasisältöön, makuun, tuoksuihin ja koostumukseen. Johtuuko liikalihavuus hotkimisesta, eineksistä ja natriumglutamaatista? Kas siinä pulma: jokainen voi miettiä asiaa kohdallaan tai tuttavapiirissä…

POINTTI: Miksi siis käyttää mokomaa arominvahventajaa, jos se kerran aiheuttaa (tai edes epäillään aiheuttavan) allergiaa tai mitä vain muita vaivoja? Minusta laadukkaat ruoka-aineet maistuvat itsessään hyviltä ja erilaisilta ilman mitään mausteita. (Natriumglutamaattia on ruoka-aineissa luonnostaankin, mutta annetaan ruoka-aineidenkin olla yksilöllisiä. Ei makkaran tarvitse olla tomaatti tai sieni!) Maustan kuitenkin ruokaani, mutta varmaan vain siksi, että olen siihen tottunut. Toki säilyvyyskin tulee joskus ottaa huomioon, kun yleensä teen ruokaa isompia määriä kerralla. Kyllä se ruoalaitossakin pätee, että vähemmän on enemmän! Less is more!

(Taustalla näkyy, kun keittiöstä puuttuu vielä sokkelilevy ja jalkalista. Nyt ne on toki jo olleet paikallaan hyvän aikaa…)

Nuken paita on samasta kaavalehdestä. Se sopii ehkä babybornille tai vähän pienemmälle nukelle. Kuva on takaapäin, jotta nepparit näkyvät.

Raitatrikoon ja bambucollegen yhdistelmästä syntyi allaoleva body. Bambu on ihanan pehmeää ja ajattelin sen olevan ihana ihoa vasten. Halusin kuitenkin väriäkin paitaan ja yhdistin siihen kaapista löytynyttä kangasta. Kahden erilaatuisen kankaan yhdistäminen ei ehkä ole viisasta, mutta tässä se ei ollut kovin suuri ongelma. Ongelmana oli pikemminkin liian suuri vaippavara; lisäsin epähuomiossa jo kertaalleen pidennettyihin kaavoihin vielä ylimääräisen pidennyksen, huoh! Bodyn koko on jotain 80 ja 92 väliltä. Ja tuosta munkinsyönnistä masun kohdalle tuli pysyviksi tahroiksi ihanat rasvaläikät…mrrrr… Peittäisin ne jollain systeemeillä, jos jaksaisin, mutta kun tuo mitoituskin meni aivan käteen, niin antaa olla.

Tässä on yksi mielestäni hyvin onnistunut body (ainakin edelliseen verrattuna). Hihat sopivan lyhyet, resori meni väreiltään hyvin yksiin pohjan kanssa, pituutta tarpeeksi kestovaippailijalle. Ja väriyhdistelmä herkullinen! Sopii ihanasti ruskeiden ja pinkkien housujen tai hameen kanssa.

Kontrastin vuoksi (ja juuri täsmälleen saman värisen resorin puuttumisen takia) laitoin tummanruskeaa resoria. Se on ollut hyvä väri syömään opettelevalla lapsella Toisessa ostopaidassa on löysät valkoiset resorit ja ei voi olla pöhkömpää valintaa pikkulapsen paidassa!

Kaava on hyvin simppeli collegepaita ja -housut Suuresta käsityölehdestä. Lehden numeroa en nyt juuri muista. Asun koko on noin 86, mutta housut vähän lyhyemmät. Kestovaippailun takia olen ehkä lisännyt saumanvaraa haaraan ja toisaalta lyhentänyt vyötäröresoria. (Kaavassa taisi olla kääntövyötärö ja kuminauha, mutta tuo leveä resori on älyttömän toimiva ja mukava päällä, jos on laadukas resori.) Näin housut istuvat vaippapaketin päälle paremmin ja vyötärökin pysyy kohdallaan. Kuvassa on paidassa kangaspakan taittojälkeä, joka kyllä hävisi pesussa ja uudelleensilityksessä.

Hyvin pitävät housut tuli tehtyä ja kierrossakin ne jo ovat olleet.

Toiset pinkit hahtuvat tuli tehtyä melkein heti perään edellisten jäädessä pieniksi.Väristys vähän erilainen, koska vaalea hahtuvalanka alkoi jo loppua.