Käsiploki

Nykyinen blogitarjonta saa kakkuihmisen pään pyörälle. On vaikka mitä herkkua ja ne koristeet! Jotain sellaista tavoittelin hääkakkuuni, mutta valitettavasti menin naimisiin aikana, jolloin mansikkakermakakku oli standardi ja sacherkakku jo todella eksoottista hääkahvipöydässä. Yhyy!!! Sain ikuiset traumat siitä, etten saanut häihini kakkua, jonka tiesin olevan toteutettavissa, mutta ei Suomessa. No, nyt otetaan vahinkoa takaisin ja leivotaan, leivotaan kakkuja, leipääkin tehdään jos jaksetaan…

Mitä kakkuihin tulee, niin en ole tiukkapipo lisäaineiden suhteen. Kakkuja syödään harvoin ja myrkytykset jäävät vähäisiksi. Sitä paitsi ylensyönti tappaa varmasti tehokkaammin. EU:n aikana väriaineissa atsoväritkin on sallittu, joten sillä kemikaalikoktaililla mennään, minkä lainsäädäntö mahdollistaa. Mitään myrkkyjä en sentään kakkuihini laita ja amerikan ihmetys gumpaste saa jäädä kokeilematta. Marsipaani, sokeritaikina,voikreemi, hillot, marjat, hedelmät ja tietenkin suklaa kuuluu kakuntekijän kalustoon täällä meillä. (Vaahtokarkkitaikina oli niin tahmeaa, etten siitä enää kyllä viitsi mitään tehdä.)

Tyttömme ristiäisiin tuli tehtyä vaaleanpunavalkoinen marsipaanikakku. Sisällä oli mm. valkosuklaamoussea. Tein sitä yöllä, koska rakensimme talon kiireellä muutettavaan kuntoon ja muutimme edellisinä päivinä. Oli makeaa, mutta aivan täydellistä pienen prinsessan ensimmäiseen juhlaan. Kuva tulee myöhemmin.

Yksivuotiskakku oli melko kiireessä tehty: marsipaania olin ostanut liian vähän, joten tuli vain kansi tehtyä siitä. Reunat kermaa. Täytettä en enää muista (ehkä päärynää ja kermaa), mutta pohja oli kaakaoinen.

Toinen kakku myöhäisemmille vieraille. Testissä kukkamuotit ja reunaleikkuri. Sisällä ainakin päärynää.

Tämä syksynä harjoittelinkin sitten traktorikakkuja, kun sain tilauksen semmoisesta. Tällä kokemuksella voin sanoa, että fantasiakakut eivät kyllä ole minun juttuni: tykkään enemmän kakkumaisista kakuista kuin vaikkapa konemaisista kakuista. Siis ennen kaikkea syötävää ja näyttävää; ei näyttävää ja hädin tuskin syötävää. Mutta ohessa treenikakkuja ja sitten se varsinainen.

Tämä on tällainen flat-versio, jossa haettiin ajatusta “miten traktori ja kakku muka voi sopia yhteen”. Huomaa, että olen tyttölapsen äiti… Kaapista löytyi noita värejä, joten niillä mentiin, massikkahenkeen.

Toisessa versiossa harjoiteltiin kolmiulotteisuutta ja värien sekoittelua. Jouduin etsimään traktorikuvia, koska en minä maalaistalon tyttö nyt voi tietää miltä traktori näyttää, koska ei ole koskaan kiinnostanut! Osaan kyllä piirtää lehmän, kissan ja poron, mutta niistä löytyykin jotain söpöyttä. Traktori ei meinannut mahtua pohjakakun päälle, siksi se on vähän takakenossa. Muutenkin mallista tulee mieleen joku neuvostokone, mutta kyllä se hyvin palveli omana 31-vuotiskakkunani. Sisällä oli liian makeaa mansikkakreemiä.

Varsinaiseen kakkuun tuli täytteeksi diplomaattikreemi ja kotimaisia pakastevadelmia. Traktoriosaan ei olisi kannattanut valita marjoja ollenkaan, koska käsittely oli hieman vaikeaa. Pohjataikinaksi valitsin sienikakun pelkistä vehnäjauhoista, koska sitä pystyy leikkaamaan paremmin kuin sokerikakkua. Kostutuksena laimennettu appelsiinimehu. Jos olisi tullut aikuisille tämä kakku, se olisi saanut myös Cointreau-likööriä, joka leikkaa makeutta tehokkaasti. Marsipaanin alle tuli sokeri-voikreemi. Pohjakakku valmistui ihan hujauksessa traktoriosaan verrattuna: ajankäytönsuhde ehkä 1/8 (siis puoli tuntia ja neljä tuntia). Sain maistaakin kakkua: maku oli parempi kuin harjoituskakussa. En vieläkään ole tyytyväinen itse traktorin malliin, mutta ei kakku voikaan olla sekä näköinen että edelleen kakku (siis syötävä, mielellään herkullinen suussasulava unelma). Lumihiutaleet tein etukäteen pikeerillä leivinpaperille, mutta helpommin olisi onnistunut suoraan kakun päälle. Irtokoristeet ovat niin kovin särkyviä. Kuva tulee piakkoin.

Vihdoinkin kai jatkuva purnaaminen on auttanut, kun valmistajat ovat kilvan poistaneet natriumglutamaattia tuotteistaan. Liemikuutiotkin ovat jo ng-vapaita! (Kannattaa silti tarkistaa tuoteselosteet edelleen. Mausteseokset ovat edelleen no-no.) Oma ruokavalio koostuu jo puhtaista elintarvikkeista, mutta vielä on pitkä matka, että laitosruoat saadaan samalle tasolle. Työpaikalla kun on käytävä syömässä nopeasti, eikä sosiaalitilat mahdollista monipuolisia eväsruokia, niin on pakko valita laitoskeittiöruokaa (opiskelijana se on vielä naurettavan halpaa). No halpuus ei olekaan se pointti, miksi käyn siellä syömässä, vaan kollegojen seura ja runsas salaattipöytä. Kotiäiti osaa arvostaa valmiiksi pestyjä ja pilkottuja salaattikasviksia! Laktoosittomuuskaan ei kovin hyvin vielä toteudu laitoskeittiöissä, vaikka luulisi olevan edullisempaa tehdä kaikille sopivaa ruokaa. Vatsani onkin voinut taas varsin huonosti töihin palaamisen jälkeen ja osittain syytän nykyistä huonoa vastustuskykyäni tästä epämääräisestä ruoasta. Miksi ei muuten tutkita enemmän sitä, mitä kaikkea vaivaa tuottaa lehmänmaitoperäisen laktoosin syöminen? Jääkö tärkeitä ravintoaineita imeytymättä, kärsiikö suolisto jostain kroonisesta viasta, aiheuttaako tämä välillisesti muita sairauksia jne.Minulla ei auta laktoosinpilkkojaentsyymit, jos en voi ottaa pilleriä noin puolta tuntia ennen laktoosin nauttimista. Ja onko järkeä syödä sellaista ruokaa, joka pakottaa syömään pillereitä?? Miksei laktoosittomuutta oteta yhtä vakavasti kuin keliakiaa eli gluteenin sietämättömyyttä?

Toki yritän kompensoida kehnoja lounaita hyvillä välipaloilla (pähkinöitä, hedelmiä, teetä, ruisleipää) ja paremmalla päivällisruoalla, mutta ei ole helppoa hakea väsynyttä lasta tarhasta ja ruveta sitten ruuanlaittoon. Eineksiin emme silti ole useasti sortuneet, vaikka helppouden takia on tehnyt mieli. Pinaattiletut ja karjalanpiirakat eksyy kauppakärryyn helposti, mutta siltikin itsetehdyt pinaattilätyt ovat niin paljon maukkaampia ja oikeasti aika nopeita. Paistaja voi syödä vaikka hellan ääressä, mutta sitten pöytäkasvatus jää taas heikommalle. Mutta jostain on tingittävä. (Pääsääntöisesti meillä syödään yhdessä ruokapöydässä kolmen tunnin välein.)

Nykyään jo maistan ruuasta, onko siinä keinotekoisia aromivahventeita. Ruoka maistuu jotenkin tympeältä, vaikka ensireaktio voisikin olla “nam, maukasta!” Voi johtua myös siitä, että yleensä ruokailun alkaessa ihmisellä on nälkä ja mikä vain maistuu hyvälle. Muutaman suupalan jälkeen aromivahvennekiintiö täyttyy ja loppu lautasellinen on pakkopullaa, ainakin minulle. Monen ruokalajin pitopöydässä on oikeastaan ihan kurjaa käydä syömässä, kun kaikki maistuu samalle: kala maistuu… natriumglutamaatilta, paistiliha maistuu… natriumglutamaatilta, salaatti ja sen kastike maistuu… natriumglutamaatilta! Täytyy tietysti syödä hitaasti, jotta maistaa ja aivotkin reagoivat ruoan energiasisältöön, makuun, tuoksuihin ja koostumukseen. Johtuuko liikalihavuus hotkimisesta, eineksistä ja natriumglutamaatista? Kas siinä pulma: jokainen voi miettiä asiaa kohdallaan tai tuttavapiirissä…

POINTTI: Miksi siis käyttää mokomaa arominvahventajaa, jos se kerran aiheuttaa (tai edes epäillään aiheuttavan) allergiaa tai mitä vain muita vaivoja? Minusta laadukkaat ruoka-aineet maistuvat itsessään hyviltä ja erilaisilta ilman mitään mausteita. (Natriumglutamaattia on ruoka-aineissa luonnostaankin, mutta annetaan ruoka-aineidenkin olla yksilöllisiä. Ei makkaran tarvitse olla tomaatti tai sieni!) Maustan kuitenkin ruokaani, mutta varmaan vain siksi, että olen siihen tottunut. Toki säilyvyyskin tulee joskus ottaa huomioon, kun yleensä teen ruokaa isompia määriä kerralla. Kyllä se ruoalaitossakin pätee, että vähemmän on enemmän! Less is more!

Ah ja nam! Tein tänään pyttipannua jämistä ja sekaan löytyi pakkasesta myös papuja viime kesältä. Kyllä muuten maistuvatkin ihanalle ja aivan tuli kesä mieleen Pyttipannu on muutenkin minun suosikkilounasruokani. Melkein aina löytyy keitettyjä perunoita, kananmunia ja vihanneksia kaapista/pakastimesta. Proteiinia saa vaikka pavuista, herneistä, soijasuikaleista tai edellispäivän kana-, kala- tai lihatähteistä. Kananmunan proteiini periaatteessa riittäisi virallisten suositusten mukaan, mutta mun laskujen mukaan ei. (Siis minun “normaalitilani” on tällä hetkellä raskaus ja toisena aikana teen punttitreeniä.)

Mutta papuja piti kehua lisää. Pensaspapuja on hirveän helppoa kasvattaa itse, kunhan muistaa jättää typpilannoitteen laittamatta maahan. Härkäpavutkin onnistuvat hyvin ja ovat varsin satoisia, mutta viime kesänä laitoin ne liian aikaisin maahan ja suurin osa mätäni ennen itämistä. Sain kuitenkin satoa sen verran, että tänä vuonna ei tarvitse ostaa siemenpusseja! Kunpa vaan saisin kasvimaan ensi kesänäkin laitettua… Rakentaminen, muutto ja vauva nimittäin voivat verottaa viherpeukalon voimia. Mutta intoa ei tietysti tapa mikään! Pavuista on olemassa myös kellertäviä ja violettiin vivahtavia lajikkeita, joilla taatusti saa lautaselle väriä. Värin merkitystä ruoassa ei pitäisi unohtaa, sillä pimeän kaamoksen aikana ja sen jälkeenkin silmät hakevat ilonpilkahduksia.

Kotimaiset pavut ovat siis lihalle oiva korvike. Liikaa näitäkään ei pidä popsia, sillä nitriittejä ja jotain “papumyrkkyä” voi teoriassa saada liikaa. Kunhan tämä ilmasto jatkaa lämpiämistään, niin pian varmaan kokeilen soijapapujen viljelyä. Jotain luomulajiketta, ilman geenimuunteluja

Viime viikon aikana ainakin Suomen suurimmassa sanomalehdessä on käyty keskusteluja eineksistä. (Ovatkohan he lukeneet minun plokiani?) Yksi kokki sanoi, ettei pidä totuttaa lapsia einesruokien makuun. Minusta einesruoat ovat mauttomia, mutta toisten mielestä taas kyllästettyjä mausteilla. Jos tutkii tuoteselostetta tarkemmin, niin kyse ei suinkaan ole mausteista, vaan aromivahventeista, koostumuksen parantajista, säilöntäaineista, luontaisenkaltaisista aromeista… Ja sitten on tietysti nämä valkosipuliin ja sipuliin tympääntyneet (ymmärrän heitä kyllä), jotka inhoavat eineksiä juuri näiden kahden valmistusaineen osalta. Minusta suurin ongelma runsaan suolapitoisuuden lisäksi eineksissä on siis pitkä tuoteseloste, joka ei takaa maistuvuutta, maukkautta, eikä ravintoarvoa. Jos lapsi tottuu tähän suolaisuuteen ja mauttomuuteen, hän ei enää ymmärrä mitä tarkoittaa pippurit, yrtit, marjat ja hedelmät, kukat (sahrami, vanilja) sekä puunkuori (kaneli!). Nämä viime mainitut ovat elämämme sulostuttajia: tekevät arjen juhlaksi, nostavat mielen mudasta, tuovat aurngonpaisteen ja elämään ilon!

Professoritason ihmiset ovat HS:ssa kommentoineet, että einekset ovat varsin käypää ruokaa lisukkeilla höystettynä. Pakkohan niiden on näin sanoa, kun teollisuus heidänkin tutkimusrahoituksensa maksaa. (No ei ehkä ihan suoraan, mutta ymmärtänette pointin.) Jos siis saadaan korjattua tutkimusrahoitus puolueettomaksi, voidaan olettaa myös toisenlaisia tuloksia. Kuinkahan moni itseään arvostava elintarvike- tai ravitsemusasioihin perehtynyt professori oikeasti ostaa eineksiä (tai tarjoaa niitä vierailleen lisukkeilla höystettynä)? Lisäksi eräs professori sanoi, että “valmisruuat ovat ravintoarvoltaan täysin kotiruuan veroisia”. Jos “meidän äiti tekee teidän äitien ruuat”, niin pakostihan ravintoarvot ovat samat! Mutta jos minä teen itse meidän perheen ruuat, niin minun tekemäni kotiruoka on taatusti ravintorikkaampaa. (Ravintopitoisuuteen vaikuttaa raaka-aineiden lisäksi kypsennystavat ja -ajat. Einesruuat ovat usein läpikypsiä, ettei vaan jää pöpöjä…)

Joskus einekset puolustavat paikkaansa. Kun ihminen on sairas, eikä voi tai jaksa laittaa mitään ruokaa, helpointa on ehkä lämmittää eineslaatikkoa ja syödä edes se. Saa sitten jonkin verran voimia toipumiseen. Sairaana ei yleensä edes ole ruokahalua tai ei maista mitään, jolloin mikä tahansa ruuaksi kutsuttava mössö ajaa tehtävänsä. Onko siis suuri osa suomalaisistakin jatkuvasti sairaana, kun mössöllä näyttää olevan ostajia?

Mainitussa lehdessä oli myös kysely, maistuuko einesruoka. 62% sanoi, että EI maistu! Ihmiset todella ostavat sitä, mitä kaupasta sattuu saamaan. Monestikaan kyse ei ole siitä, mitä he haluavat ostaa. Itse haluaisin maustamattomia lihatuotteita sekä monia luonnonvaraisia kalalajeja tuoreena. En myöskään välitä maustesekoituksista, vaan haluan sekoittaa ne itse. Kaipaan myös lehtikaalia: sitä en ole neljän vuoden aikana löytänyt kaupasta kuin kerran. Tahdon ruisleivän olevan ruista ja vehnäleivän vehnää. Sekaleipä on sitten sekoitus erilaisia jauhoja ja muita valmistusaineita. Omenoistakin riittää kaksi lajiketta, kunhan ne ovat tuoreita. Myös muiden (tuonti)hedelmien paljous (ja huonolaatuisuus) ihmetyttää, mutta marjoja ei ole kotimaisena saatavilla välttämättä ollenkaan! Lisäksi tahdon ostaa kahvini ja teeni mahdollisimman vähän jalostettuina. Haluan tietää kahvista kasvupaikan, papulajikkeen ja paahtoasteen. Haluan myös kotimaisia juureksia ja vihanneksia, mutta en kasvihuonekurkkuja ja -tomaatteja. Sesonki tarkoittaa sitä, että ruoka vaihtelee vuodenajan mukaan. Kaikkea ei pidä olla saatavilla ympärivuoden: voi tulla kyllästyminen. Syökäämme siis sesonkivihanneksia!

Kotimaisten tavaroiden puutteen olen ratkaissut sillä, että viljelen itse kesäisin mahdollisimman monipuolisesti eri lajeja. Kesällä ja syksyllä kerään myös itse marjani ja sieneni matsästä pois kuljeksimasta. En aio olla riippuvainen teollisuuden tarjoamasta “ravinnosta”, mutta liikuntarajoitteisten vuoksi toivon kauppojen parantavan tuotevalikoimaansa panostamalla tuoreuteen, laatuun ja ravintoarvoon. Halpuus ja helppous jääkööt kauppojen valikoimiin kaljakorin muodossa: niistä kun ei vielä päästä eroon. No taas vähän karrikoidusti sanottu. Pakasteet ja säilykkeet ovat myös helppoja ruuanlaittajalle, mutta halpuus on taas kyseenalaista. Lisäksi pakattu kaukoruoka on aina ongelmallista pakkaamattomaan lähiruokaan verrattuna.

Jos joku väittää, että terveellisesti syöminen on niin kallista, niin hän ei todellakaan ymmärrä mitä kallis ja halpa tarkoittaa! Tässä pari (kärjistettyä) esimerkkiä:

• Einesruokaa ja e-koodeja –> mieliteko–> karkin, pullan tai alkoholin ostamista–> lihomista –> tuki- ja liikuntaelinten sairauksia, verenpainetta, sydänongelmia –> sairaalareissu –> lääkitys –> ennenaikainen kuolema
• ketju voi edetä eineksistä myös näin –> ihon ja hiusten huono kunto –> kalliiden hoitotuotteiden ostaminen (jos yrittää parantaa tilannetta) –> masennus ja itseinho, kun mikään ei auta –> lääkärireissu –> mielialalääkkeiden osto –> lääkeriippuvuus
• Puhtaista raaka-aineista tehty ruoka –> kylläinen ja energinen olo –> halu lähteä liikkumaan –> parempi kunto –> halu tehdä uudelleen ruokaa itselleen ja perheelleen –> innostus uusiin ja vanhoihinkin asioihin –> iloisempi mieli –> onnellisempi olo –> pidempi elämä

Voi hyvin päätellä, että kaksi ensimmäistä ketjua ovat tolkuttoman kalliita vaihtoehtoja rahallisesti mitattuna. Ongelmana taitaa nyky-yhteiskunnassa kaikilla aloilla olla se, että ei ajatella pitkäaikaisia seurauksia. Omaan hyvään oloon ja terveyteen panostamista ei nähdä tärkeänä, koska “kyllä sosiaaliturva sitten pitää huolta, jos kremppaa tulee”. No pitäisi se nyt jo vihdoin tajuta, ettei sosiaaliturva niin tee! Kunnilla ei ole rahaa palkata lisää hoitajia ja lääkäreitä, ja vanhuksia makuutetaan sängyissään vaipoissa ja lääketokkurassa. Kuntaa tai yhteiskuntaa ei kiinnosta ihmisten elämänlaatu tai onnellisuus. Kunta pitää väestömääräänsä yllä pitämällä hengissä sairaita ja vanhoja. Kunnat kun tuppaavat saamaan valtionavustuksia väkimääränsä perusteella…

No toinen juttu myös. Valmisruokaa ei kertakaikkiaan voi ostaa, jos kärsii allergioista tai niinkin tavallisesta ongelmasta kuin laktoosi-intoleranssi. Muuten saa “kaupanpäälle” vatsakipuja ja allergiakohtauksen. Ei sekään tule halvaksi… Joululaatikkoajan lähestyessä kaupoissa ei ole tarjolla laktoositonta lanttulaatikkoa, eikä varmaan porkkanalaatikkoakaan. Yhdellä valmistajalla on tuubissa myytävä maidoton ja laktoositon lanttulaatikko, mutta tuotetta ei saa kuin jostain Akaan seudulta. Näin ollen tällaisen sopivan valmislaatikon metsästäminen tulisi minulle HYVIN kalliiksi: matkakuluja, soittelua kauppoihin, ehkä yöpyminen ulkopaikkakunnalla… Ostan siis lanttuja ja teen laatikon itse. Saatan myös ostaa lanttusosetta pakasteesta, koska joskus pakastetuotteet saattavat päihittää hinnassaan tuoreet. Ja lanttulaatikossa vitamiinit joka tapauksessa katoavat keittelyn ja paistelun seurauksena, joten ei voi oikein vedota tuoreiden juuresten parempaan ravintoarvoon. Toki ekologisempaa on taas käyttää lantun kuorta pakkauskääreenä kuin muovia. Joo, ja pakastelu on tarpeetonta, koska lanttu säilyy ihan sellaisenaankin (kellarissa). Ja lähilantut vasta rules!

Monet ovat varmaan huomanneet saman kuin minä eli lehtien (aikakaus- ja sanomalehdet, kauppojen asiakaslehdet, viikkomainokset) ruokaohjeissa käytetään nykyään raaka-aineiden sijasta esiprosessoituja tuotteita, puolieineksiä tai jopa eineksiä ihan tolkuttomia määriä. Esimerkiksi porkkanalaatikon valmistukseen pitäisi käyttää porkkanasosetta tai lasagnen tekoon maitokastikejauhetta, valmista purkitettua bolognesekastiketta ja valmista pussitettua juustoraastetta. Miten nämä muka helpottavat kokin työtä?? Kokinhan pitäisi ensin kipaista kauppaan hakemaan näitä valmiita juttuja, vaikka useimmilla kaapissa/kellarissa on porkkanoita, tomaattimurskaa/tomaatteja, vanhahkoja juustonkikkareita, mausteita iso läjä. Eikä maitokastikeeseen tarvita aina maitoa: sen voi tehdä ihan vedestä, venhäjauhoista, margariinista/voista ja sitten lisätä sitä juustoa vähän reippaammin, jos pelkää kalsiuminpuutetta. Myönnän, että kaupat yrittävät myydä tuotteitaan noiden ruokaohjeiden avulla, mutta samalla lukijalle syntyy kyllä täysin vääristynyt käsitys ruoanlaitosta ja etenkin terveellisestä ruuasta.

Kaiken huippu tuntuu olevan näin joulun lähestyessä tämä outo trendi: “Etkö jaksa laittaa joulua alusta asti? Vinkki: osta kaupasta valmislaatikoita, kaavi sisältö kulhoon, sekoita joukkoon kermaa ja lisää vähän mausteita, kaada posliinivuokaan ja laita hetkeksi uuniin. Saat kotitekoisen näköistä vähällä vaivalla!” Siis mitä? Miksi pitäisi olla kotitekoisen näköistä, jos kuitenkin syödään samalla kaikki lisäaineet ja vielä lisäksi kovaa maitorasvaa kerman muodossa?? Ei joulunakaan se määrä ole tärkeintä, vaan ruuan terveellisyys ja ihmisten hyvä olo. Jouluna jos koska pitäisi kunnioittaa puhdasta ruokaa ja käyttää sen tekemiseen aikaa ja rakkautta. Ajan voi ottaa vaikkapa leipätyöstä: eivät ne asiat ole yhtään tärkeämpiä ennen joulua kuin sen jälkeenkään. Aikaa myös säästyy suunnittelulla. Pelkkä kiireen hokeminen aiheuttaa kiirettä, joten kannattaa aloittaa uusi hokema: ei minulla ole kiire, eikä tarvitsekaan olla. (Työnantajalle voi vaikka sanoa, ettei kaipaa lisää kiirettä, jos töitä tuputetaan. Sehän on ihan totta!)

Sama einesbuumi on laitoskeittiöissä. Sen sijaan, että jauhelihapihvit ja perunasose sisältäisivät jauhelihaa, vehnäjauhoja, kananmunia, vettä, mustapippuria, suolaa, basilikaa, timjamia: perunaa, vettä, margariinia/voita, maitoa, ne sisältävätkin yhteensä noin 30 eri ainetta joukossa mm. soijaproteiinivalmiste, sianliha, kamara, sakeuttamisaine, natriumglutamaatti, guarkumi, kaliumsitraatti, yrttisekoitus (sis. ainakin 3 e-koodia), kuivattu perunahiutale, maitoproteiini, herajauhe, ja pitkä lista muita e-juttuja. Tämä jälkimmäinen lista ei kuulosta yhtään syötäväksi kelpaavalta eikä ainakaan herkulliselta. Ja miksi ihmeessä laitosruuassa on edes yhtään e:tä, kun ruoan ei ole tarkoitus säilyä ruokailijan lautasella kahta viikkoa? Laitosruokahan syödään samana päivänä, kun taas kotiruokaa voidaan säilyttää tähteinä kolmekin päivää.

Kun pitää kotonaan peruselintarvikkeita ja mausteita, ruuan itse tekeminen ei ole vaikeaa, vaan pikemminkin hauskaa ja erittäin palkitsevaa. Kaupasta voi sitten ostaa tuoretuotteet (lihan, vihannekset, maitotuotteet) ja pääsee kauppareissuiltakin nopeasti kotiin. Eikä taatusti tule kyllästäneeksi itseään säilöntäaineilla. Haudassakin maatuu sitten nopeammin, eikä rasita matomaailman ekologiaa.

Kaipaan siis lehtiin aitojen ruokien oikeita ohjeita. Toki minulla on kasa keittokirjoja, joita käytänkin ahkerasti, mutta kaikki eivät omista ainuttakaan perusruoanvalmistuskirjaa. Mitä jos nyt ihan oikeasti taisteltaisiin liikalihavuutta ja elintasosairauksia vastaan ja lopetettaisiin huonon ruuan mainostaminen. Mikä kauppaketju uskaltaa olla ensimmäinen ja saa kaiken kunnian?

Minulle tulee huono-olo huonosta ruuasta. Valmislihapullat ovat pahimpia: voisin kaasutella itseni taivaalle hyvinkin suuriin korkeuksiin syötyäni jotain niin ihanaa “ruokaa” kuin “äitien tekemää ruokaa”. Vatsan turpoaminen sattuu ja jatkuvat hajuhaitat ovat kamalat. Miten joku lapsiperhe (siis enemmän kuin 2 hlö per talous) voi syödä eineksiä? Pystyykö talossa vielä olemaan? Täytyykö jokaisella olla varapeitto, kun varsinainen peitto lentää yöllä pois? Voiko vessaan mennä toisen jälkeen pyörtymättä? Onko otsonissa reikä teidän perheen talon kohdalla?

En myöskään saa valmisruuasta kaikkia tarpeellisia vitamiineja ja hivenaineita pystyäkseni toimintakunnossa ja ajattelukykyisenä. Vähintäänkin valmisruokaa pitäisi aina höystää tuoreella salaatilla ja juureksilla joka aterialla, mutta eihän se enää olekaan sitten nopeaa ruuanlaittoa, jolla eineksiä puolustellaan! Omatekoinen raaka-aineista tehty ruoka sisältää jo itsessään enemmän kasviksia ja vähemmän rasvaa ja suolaa, jolloin lisukesalaatti ei edes ole tarpeellinen joka aterialla. Olen tämän testannut ihan käytännössä ja toimii. Valmisruuan syöminen vetää ihan veteläksi ja tekee laiskaksi! Millään toisella ruualla ei myöskään pysty kompensoimaan valmisruokien pahoja aineita. Usein kalorimääräkin nousee kohtuuttomaksi, jos yrittää ranskalaisten ja nakkien rasvamäärää ja kuitupuutetta sekä vitamiini- ja hivenainepuutetta kompensoida syömällä kasan erilaisia juureksia, salaatteja, täysjyväleipää ja hyvälaatuista proteiinia. Parempi siis jättää syömättä ranskalaiset ja nakit ja syödä ensin nuo kompensoivat ruuat ja testata sitten onko vielä nälkä.

Vielä yksi pointti valmisruokaa vastaan. Kun siitä ei kerran saa kaikkia tarvittavia aineita elämiseen, niin mieliteot alkavat kiusata. Tekee mieli karkkia, suklaata, pullaa, alkoholia jne. Kun syö sopivan määrän hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvoja ja pitää huolen vitamiinipitoisten tuoretuotteiden syömisestä, niin mieliteot karisevat yhdessä kilojen kanssa! Iho ja hiukset voivat myös paremmin, kun välttää epäruokaa.

Nyt on ihan pakko laittaa tänne käsiplokiin myös ruokaosuus, kun “ihminen on sitä mitä hän syö”. Mikään ei raivostuta minua enemmän kuin valtaisa määrä E-koodeja ruoan valmistusaineluettelossa. Minä en pidä e-koodeista, ne maistuvat yleensä pahalle, aiheuttavat pahan olon ja kipua sekä lisäävät velttoutta ja laiskuutta (koska ihminen on sitä mitä hän syö).

Syömme meidän perheessä puhdasta ruokaa. Vältämme eineksiä ja puolivalmisteita sekä isojen “ruoka”talojen tuotteita. Joskus on toki pakko ostaa mm. karjalanpiirakoita, maksalaatikkoa, pinaattilettuja ym. mutta silloin on kyllä kyseessä laiskuus ja nälän pelko. Aikaa nimittäin on kyllä ruoanlaittoon, koska ruokailu on meistä kivaa ja erittäin tarpeellista Kova nälkäkään ei voi olla tekosyy einesten käytölle, koska ruokaa tehdessä voi jo pureskella muutaman porkkanan tai tehdä alkuruoaksi salaattia. Jos ihmisellä ei ole aikaa laittaa ruokaa, niin jotain on kyllä pielessä. (Ja kyllä, syyllistän nyt kaikkia einesruuanostajia, koska ei kukaan viisas ihminen voi väittää näitä eineksiä terveellisiksi, hyvänmakuisiksi, eettisiksi ja rahanarvoisiksi.)

Mitä kotona kuuluu tehdä? Syödä, nukkua, peseytyä, olla yhdessä ja harrastaa. Mistään noista ei tarvitse tinkiä, jos valmistaa ruuan itse raaka-aineista. Jos taas ei tykkää olla kotona, niin asia on toinen. Ei silloin varmaan tykkää ruuastakaan mitenkään erityisesti…